perjantai 25. lokakuuta 2013

Milloin saa jo mennä?!

Sunnuntaina nousi korkea kuume ja maanantain ja tiistain maltoin pötkötellä rauhassa. Tällä hetkellä olo tuntuu aika terveeltä ja haluan lähteä salille/juokseen/jumppaan!

Hinku on suuri ja energiaa vaikka muille jakaa mutta ajattelin kuitenkin levätä vielä tämän viikonlopun. Viime viikonloppuna olin tosi väsynyt ja ajattelinkin että tällä viikolla en treenaisi yhtään! No, flunssa tulikin ja esti treenailut, mutta siltikin viikonlopun ylimääräinen lepo tulee vielä tarpeeseen, koska flunssasta paraneminen vaatii kropalta paljon, eikä siis vastaa täysin lepoa treeneistä.

Kirjastosta tarttui huippua lukemista kätösiin koulukirjojen lisäksi. Ilkka Järvimäen Maraton elämäntapana ja Stubbin ja Järvimäen Miehen treenikirja, josta oletan löytyvän naisellekin hyviä vinkkejä.



Minulta löytyy myös Riku Aallon Kuntoilijan käsikirja, joka on kattava ja perustietoa omaava kuntoiluun ja ravintoon liittyvä opas, sekä Kirsi Valastin Naisen juoksukirja, joka motivoi minua aloittamaan juoksun kattavine opastuksineen välineistä lähtien.

Viikonlopun lepään ja lueskelen, ja vastaus otsikon kysymykseen:maanantaina saa mennä.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Yksinäinen la-ilta paras aika herättää kuollut blogi henkiin:)

En tiiä miten mulla on elämä tällasta ruljanssia, että tänään ekaa kertaa moneen kuukauteen tuli semmonen olo, että voisin vähän kirjotella tänne taas !:)
"Lihattoman" lokakuun antia

Nyt ajattelin kirjoittaa koulumatkan kulkemisesta. Mulla on aika pitkä matka koululle ja olen kulkenut pyörällä lumettomat kuukaudet. Lumiset ajat kuitenkin lähenevät ja tiedän että kohta täytyy oman mielenterveyden vuoksi alkaa kulkea bussilla. Viime vuonna pinna paloi aika lailla tuolla pyöräilymatkalla, kun pakkanen jäädytti tiehen kaameita pyörän renkaiden jättämiä uria.

Koulumatkoista olen kuitenkin saanut loistavaa hyötyliikuntaa, pyöräilyä peräti 5h viikossa! Miten käy kun hyötyliikunta loppuu, istun klo 16 ruuhkabussissa, tulen väsyneenä klo 17 kotiin ja pitäisi lähteä vielä talviseen iltaa lenkkeilemään? Ei välttämättä aivan niin, kuten toivoisin.

Siispä, voisin toteuttaa loistavan ideani, koulumatkojen juoksemisesta osittain! Matka on 7,5km. Päivinä jolloin koulu loppuu vasta 16.00, voisin juoksennella kotiin ruuhkabussissa kököttämisen sijaan. Jos juoksisin n. kolmena päivänä viikossa, ylimääräistä lenkkiä ei tarvitsisi koulumatkajuoksun lisäksi tehdä. Jos juoksisin parina päivänä viikossa, viikonlopuksi voisi lisätä yhen pitemmän juoksun.

Koulumatkajuoksu vaatisi kuitenkin:

- juoksureppu, johon laittaisin juoksun ajaksi arkivaatteeni - kengät ja takki minun olisi varmaan pakko jättää koululle ja ottaa esimerkiksi seuraavana päivänä mukaan...tai keksiä joku todella luova viisas ratkaisu

tää oli hyvää!
- evästä ja energiaa koululla syödyn lounaan jälkeen (banaania, omppua ym helposti mukana kannettavaa muonaa)

- goretex-lenkkarit tai ainakin uudet lenkkarit, koska huhtikuussa ostetuissa adidaksissa on jo reikä! tämä hankinta liittyy juoksuun yleensäkin, erityisesti talvella juoksemiseen sillä tuo pikkurillin päänkokoinen reikä tuulettaa varpaitani liiaksikin